Top Social

Elämän pieniä oppitunteja

11.3.2020
Täytän tänään 25-vuotta. Melko hurjaa, sillä en miellä itseäni näinkään vanhaksi. Joskus nuorempana ajattelin, että tämän ikäisenä hommat on niin sanotusti hanskassa; että tietää mitä haluaa, miten toimia ja miten elää omaa elämää välittämättä liikaa muiden mielipiteistä. Totuus taitaakin olla se, että iästä huolimatta elämä ei ole koskaan täysin hanskassa. Soitan edelleen joka kerta äidille saadakseni apua verokortin tekemiseen, pyydän pikkusiskolta hyväksyntää IG kuvalle, josta olen epävarma ja kuvittelen roskien kävelevän itsestään roskakatokseen.
  
Karttuneet ikävuodet tajuaa parhaiten, kun muistelee omia ajatusmalleja vuosien takaa, kun tajuaa miten paljon on muuttunut ja kypsynyt täysi-ikäisyyden jälkeen. Tuntuu, että tässä iässä (ja varsinkin vähän nuorempana) muuttuu ihmisenä valtavasti koko ajan, oppiessa tuntemaan ja kuuntelemaan itseään paremmin. Paljon olen elämästä oppinut ja paljon tulen varmasti oppimaankin. Varsinkin viimeisen vuoden aikana olen käynyt intensiivistä ajastussotaa itseni kanssa ja oppinut sisäistämään muutaman pienen (kenties melko itsestään selvän), mutta tärkeän opin. 


Ujous ja introverttius eivät ole huonoja ominaisuuksia.

Koin ala- ja yläasteella suurta painetta ujoudestani. Varsinkin koulutilanteissa annettiin hyvin vahvasti ymmärtää, että sosiaalisuus ja äänekkyys peittoaa ujouden 100-0. Eikä 15 vuotta sitten niinkään puhuttu introverttiudesta, saatikka erityisherkkyydestä, oli vain ujoutta. Onneksi viime vuosina on puhuttu paljonkin. Erityisherkkyydestä tuli jossain vaiheessa melkein” muoti-ilmiö” ja introverttiuden hyvistä ominaisuuksista on kirjoitettu vinopino artikkeleja. Nämä määritelmät ja yleinen keskustelu näistä asioista ovat auttaneet minua hyväksymään, että ihmisiä on erilaisia, eikä mikään ihmistyyppi ole toista parempi tai huonompi. 

Kiire tai täysi kalenteri ei ole ihannoitavaa, eivätkä ne tee ihmisestä parempaa.

Hektisen yhteiskuntamme ympäröimänä ihmisiä määritetään tehokkuuden, itsekurin ja kalenterimerkintöjen paljouden perusteella.
Mark Manson kiteyttää ajatuksen hyvin kirjassaan Kaikki menee päin h*elvettiä; ”Tunteisiin vetoavien mielihalujen noudattaminen nähdään moraalisena heikkoutena. Itsehillinnän puute nähdään luonnevikana. Suitsutusta saavat osakseen ne, jotka onnistuvat pieksemään tunteensa maan rakoon. Huokailemme yhdessä ihastuksesta, kun urheilija, yrittäjä tai johtaja toimii armottomasti ja konemaisen tehokkaasti. Ajatellaan vaikka toimitusjohtajaa, joka nukkuu työpöytänsä alla ja ehtii tavata lapsiaan noin kuuden viikoin välein – vittu jee mitä tahdonvoimaa! Siinä sen taas näkee, että kuka vain voi menestyä!”
Yltiöpäistä kiirettä ja suorittamista tärkeämpää on antaa aikaa itselle ja läheisille, tehdä juttuja, joista nauttii ja välillä olla tekemättä yhtään mitään! Onneksi tällainen ajattelutapa alkaa näkyä somessakin koko ajan enemmän. 


Lepoa tai ruokaa ei tarvitse ansaita. 

Miten usein olen saanut itseni kiinni ajattelemasta, että vapaa viikonloppu on ansaitumpi, kun olen ensin ahkeroinut koko viikon, käynyt neljä kertaa salilla ja syönyt terveellisesti. Tai, että nyt kun olen ollut niin ahkera, saan tehdä herkkuruokaa tai tilata pitsaa. Tai koska olen käynyt lenkillä, olen ansainnut viettää illan sohvalla löhöten.  Pöh näille ajatuksille! Viikonloppua, löhöämistä tai hyvää ruokaa ei tarvitse ansaita suorittamalla ensin jotain. Saara kiteytti ajastuksiani hyvin tästä aiheesta: KAKKUPALAA EI TARVITSE ANSAITA, SEN VOI VAIN SYÖDÄ – AJATUKSIA DIETEISTÄ JA HERKUISTA.

Ulkonäköpaineet ja itsensä arvostelu eivät lopu, ellei oma ajatusmalli muutu.

Itsensä arvosteluun juuttuminen on loputon suo. Sitä kuvittelee, että vaatekoon pienempänä tai pyöreämmillä pakaroilla on varmasti onnellisempi kuin nyt. Näin ei kuitenkaan ole, sillä ihminen ei osaa olla tyytyväinen siihen mitä sillä hetkellä on, ellei käy läpi asioita omassa päässään. Armollisuus ja itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on, on ensiarvoisen tärkeää. Itsensä hyväksyminen ei tapahdu dieettien tai itsensä muuttamisen kautta. Olen itse saanut apua näihin asioihin ymmärtämällä, että fyysinen ulkomuotoni on loppujen lopuksi vain pieni osa minua.

Heräsikö sulla ajatuksia näihin asioihin liittyen? 
4 kommenttia on "Elämän pieniä oppitunteja"
  1. Nimetön3/11/2020

    Samoja juttuja olen itsekin oppinut, vieläkin on tosin työstettävää! Opituista ajatusmalleista on niin vaikea päästä irti, mutta pikkuhiljaa... Täytin viime vuonna 25 ja sen jälkeen oon käynyt läpi jotain ihmeellistä identiteettikriisiä, siitä oikeastaan sain idean kirjoittaa blogiin näitä ajatuksia. On vaikea saada tukea muilta (onneksi tosin omanikäiset ymmärtää) kun vastaanotto on lähinnä sitä, että ''olet niin nuori vielä heh heh, et tiedä vielä mitään'' :/

    https://kohtiparempaaminua2020.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella mielenkiintoisen oloinen blogi sinulla! Joo, ei ole helppo prosessi työstää pinttyneitä ajatusmalleja, mutta se vaivannäkö ehdottomasti kannattaa. Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  2. Niin hyvä postaus Sara!❤️ Allekirjotan niin tuon ujousväitteen. Mutta voi hitto että voi olla tiukassa se käsitys omassa päässä, että ujous on huono piirre. Kun sen on oppinu jo pienenä, niin se vaatii tosi paljon työstöä kääntää oma ajatus toisinpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Anni! <3 Ja oot niin oikeessa, sitä käsitystä täytyy vaan työstää sinnikkäästi ja pienin askelin!

      Poista

Kiitos kommentistasi!