Tahmeat maapähkinävoi-suklaa raakaneliöt

Innostuin viikonloppuna kokeilemaan uutta raakaherkkua kotoa löytyvistä aineksista ja lopputulos oli hurmaavan herkullinen! Poikaystävä nosti nämä ensimmäiselle sijalle valmistamieni raakaherkkujen rankingissä. Nämä raakaneliöt ovat ihanan tahmeita ja suussasulavia, olematta kuitenkaan liian äkkimakeita. Resepti taipuu myös moneksi; pohjan massasta voi pyöritellä vaikka taatelipalloja, täytteen karamellia voi käyttää puuron tai pannukakkujen päällä kastikkeena ja kuorrutuksen reseptillä valmistaa erilaisia raakasuklaakonvehteja. 

Tälläinen reseptitehtailu on mulle suuri intohimo ja olen viime aikoina innostunut myös kuvaamaan reseptejä videomuotoon. Kuvasinkin näiden raakaneliöiden teosta videon IGTV:n puolelle, joten käy halutessasi kurkkaamassa se mun profiilista sarakirsikka. 

Tahmeat maapähkinävoi-suklaa raakaneliöt

Pohja:
80 g (1 pss) mantelijauhoja
n. 10 tuoretaatelia
1 rkl kookosöljyä (ei tarvitse sulattaa)
ripaus suolaa

Maapähkinävoi-karamellitäyte:
3 kukkurallista rkl maapähkinävoita
1 rkl kookosöljyä (ei tarvitse sulattaa)
3 rkl vaahterasiirappia
3 rkl lucama-jauhetta (ei välttämätön, katso lisäohjeet alta)
ripaus suolaa
1-3 rkl kauramaitoa

Raakasuklaa:
0,5 dl kaakaovoita
2 rkl kookosöljyä
3 rkl vaahterasiirappia
0,5 dl raakakaakaojauhetta
pieni ripaus suolaa

+ pieni ripaus suolaa valmiiden palojen päälle

Aloita blendaamalla kaikki pohjan ainekset yhtenäiseksi massaksi. Levitä leivinpaperista sopiva pala valitsemasi astian pohjalle (itse käytin noin 14x14 cm pakasterasiaa), paperin avulla valmis tuote on helppo nostaa astiasta. Leivinpaperi pysyy astian pohjalla paremmin kun sen ensin rypistää. Painele blendattu massa tasaiseksi astian pohjalle ja siirrä pakastimeen.

Kun pohja on pakastimessa, voit siirtyä täytteen valmistamiseen. Blendaa maapähkinävoi, kookosöljy, vaahterasiirappi, lucama-jauhe ja suola sekaisin. Lisää kauramaitoa kunnes seoksesta tulee notkeaa, mutta kuitenkin paksua. Lusikoi täyte tasaiseksi kerrokseksi pohjan päälle ja siirrä takaisin pakastimeen. Huom 1! Jos maapähkinävoi on alunperin jääkaapin jäljiltä jähmeää, sitä on hyvä hieman lämmittää esim. mikrossa. Huom 2! Jos et halua käyttää lucama-jauhetta, lisää hieman  vaahterasiirapin määrää ja vähennä/jätä pois kauramaito. Anna jähmettyä pakastimessa noin tunti ennen kuin aloitat suklaan teon.

Raakasuklaa kannattaa valmistaa vesihauteessa. Eli lämmitä kattilassa vettä (veden ei tarvitse kiehua) ja lisää kattilan päälle kulho, jossa valmistat suklaan. Sulata kulhossa kaakaovoi, kookosöljy ja vaahterasiirappi. Lisää kulhoon kaakaojauhe ja pienen pieni ripaus suolaa. Suola syventää raakasuklaan makua huimasti! Maistele seoksen makeus ja lisää tarvittaessa vaahterasiirappia. Kaada suklaa jähmettyneen täytteen päälle ja siirrä pakastimeen. Huom 3! Kuorrute onnistuu myös ilman kaakaovoita, mutta lisää tällöin kookosöljyn määrää.

Anna suklaan jähmettyä ainakin tunnin verran ennen paloittelua ja ripottele valmiiden palojen päälle vielä ripaus suolaa. Suosittelen säilyttämään raakaneliöitä pakastimessa, ne ovat valmiita syötäviksi ilman sulattamista. Näin palasia voi nostaa pakksesta tarjolle sitä mukaan kun niitä syö.

Elämän pieniä oppitunteja

Täytän tänään 25-vuotta. Melko hurjaa, sillä en miellä itseäni näinkään vanhaksi. Joskus nuorempana ajattelin, että tämän ikäisenä hommat on niin sanotusti hanskassa; että tietää mitä haluaa, miten toimia ja miten elää omaa elämää välittämättä liikaa muiden mielipiteistä. Totuus taitaakin olla se, että iästä huolimatta elämä ei ole koskaan täysin hanskassa. Soitan edelleen joka kerta äidille saadakseni apua verokortin tekemiseen, pyydän pikkusiskolta hyväksyntää IG kuvalle, josta olen epävarma ja kuvittelen roskien kävelevän itsestään roskakatokseen.

  

Karttuneet ikävuodet tajuaa parhaiten, kun muistelee omia ajatusmalleja vuosien takaa, kun tajuaa miten paljon on muuttunut ja kypsynyt täysi-ikäisyyden jälkeen. Tuntuu, että tässä iässä (ja varsinkin vähän nuorempana) muuttuu ihmisenä valtavasti koko ajan, oppiessa tuntemaan ja kuuntelemaan itseään paremmin. Paljon olen elämästä oppinut ja paljon tulen varmasti oppimaankin. Varsinkin viimeisen vuoden aikana olen käynyt intensiivistä ajastussotaa itseni kanssa ja oppinut sisäistämään muutaman pienen (kenties melko itsestään selvän), mutta tärkeän opin. 

Ujous ja introverttius eivät ole huonoja ominaisuuksia.

Koin ala- ja yläasteella suurta painetta ujoudestani. Varsinkin koulutilanteissa annettiin hyvin vahvasti ymmärtää, että sosiaalisuus ja äänekkyys peittoaa ujouden 100-0. Eikä 15 vuotta sitten niinkään puhuttu introverttiudesta, saatikka erityisherkkyydestä, oli vain ujoutta. Onneksi viime vuosina on puhuttu paljonkin. Erityisherkkyydestä tuli jossain vaiheessa melkein” muoti-ilmiö” ja introverttiuden hyvistä ominaisuuksista on kirjoitettu vinopino artikkeleja. Nämä määritelmät ja yleinen keskustelu näistä asioista ovat auttaneet minua hyväksymään, että ihmisiä on erilaisia, eikä mikään ihmistyyppi ole toista parempi tai huonompi. 

Kiire tai täysi kalenteri ei ole ihannoitavaa, eivätkä ne tee ihmisestä parempaa.

Hektisen yhteiskuntamme ympäröimänä ihmisiä määritetään tehokkuuden, itsekurin ja kalenterimerkintöjen paljouden perusteella.

Mark Manson kiteyttää ajatuksen hyvin kirjassaan Kaikki menee päin h*elvettiä; ”Tunteisiin vetoavien mielihalujen noudattaminen nähdään moraalisena heikkoutena. Itsehillinnän puute nähdään luonnevikana. Suitsutusta saavat osakseen ne, jotka onnistuvat pieksemään tunteensa maan rakoon. Huokailemme yhdessä ihastuksesta, kun urheilija, yrittäjä tai johtaja toimii armottomasti ja konemaisen tehokkaasti. Ajatellaan vaikka toimitusjohtajaa, joka nukkuu työpöytänsä alla ja ehtii tavata lapsiaan noin kuuden viikoin välein – vittu jee mitä tahdonvoimaa! Siinä sen taas näkee, että kuka vain voi menestyä!”

Yltiöpäistä kiirettä ja suorittamista tärkeämpää on antaa aikaa itselle ja läheisille, tehdä juttuja, joista nauttii ja välillä olla tekemättä yhtään mitään! Onneksi tällainen ajattelutapa alkaa näkyä somessakin koko ajan enemmän. 

Lepoa tai ruokaa ei tarvitse ansaita. 

Miten usein olen saanut itseni kiinni ajattelemasta, että vapaa viikonloppu on ansaitumpi, kun olen ensin ahkeroinut koko viikon, käynyt neljä kertaa salilla ja syönyt terveellisesti. Tai, että nyt kun olen ollut niin ahkera, saan tehdä herkkuruokaa tai tilata pitsaa. Tai koska olen käynyt lenkillä, olen ansainnut viettää illan sohvalla löhöten.  Pöh näille ajatuksille! Viikonloppua, löhöämistä tai hyvää ruokaa ei tarvitse ansaita suorittamalla ensin jotain. Saara kiteytti ajastuksiani hyvin tästä aiheesta: KAKKUPALAA EI TARVITSE ANSAITA, SEN VOI VAIN SYÖDÄ – AJATUKSIA DIETEISTÄ JA HERKUISTA.

Ulkonäköpaineet ja itsensä arvostelu eivät lopu, ellei oma ajatusmalli muutu.

Itsensä arvosteluun juuttuminen on loputon suo. Sitä kuvittelee, että vaatekoon pienempänä tai pyöreämmillä pakaroilla on varmasti onnellisempi kuin nyt. Näin ei kuitenkaan ole, sillä ihminen ei osaa olla tyytyväinen siihen mitä sillä hetkellä on, ellei käy läpi asioita omassa päässään. Armollisuus ja itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on, on ensiarvoisen tärkeää. Itsensä hyväksyminen ei tapahdu dieettien tai itsensä muuttamisen kautta. Olen itse saanut apua näihin asioihin ymmärtämällä, että fyysinen ulkomuotoni on loppujen lopuksi vain pieni osa minua.

Heräsikö sulla ajatuksia näihin asioihin liittyen?