Top Social

Pieniä suuria oivalluksia

10.10.2019

Kuukauden vaihde taittui leppoisasti syysflunssan kourissa. Olen todella, todella harvoin kipeänä, ja nyt taas toivon viettäväni seuraavan vuoden terveenä. Kuume hujahti onneksi nopeasti ohi, mutta inhottava, nukahtamista vaikeuttava yskä sinnitteli seurassani vähän liiankin pitkään. Lepo on kuitenkin viimein tehnyt tehtävänsä, ja olen uskaltanut tällä viikolla jo kevyesti treenien pariin. Nuorempana olisin varmaan sännännyt urheilemaan heti kun olo yhtään helpottuu, mutta onneksi nykyään löytyy jo enemmän järkeä päästä ja malttaa parannella itsensä täysin kuntoon. Malttaminen ei kuitenkaan sujunut täysin ongelmitta, sillä mieli hinkusi niin sienimetsään kuin Joensuun uusia kuntoportaita testaamaan. Miten vaikeaa välillä onkin pysyä vaan aloillaan ja rauhoittua. Lepo ja tylsistyminen saivat ajatukset liikkeelle ja pää täyttyi muun muassa näistä uusista ideoista ja oivalluksista:

  • Illalla sängyssä pyöriessä ahdistus ja ikävät ajatukset ottavat helposti vallan. Kun päässä pyörii elämän noloimmat hetket ja tekemättömät tehtävät, on koko ajan vaikeampi nukahtaa. Mutta tiedätkö mitä? Ei niitä tarvitse ajatella! Ahdistavien ajatusten pyörittely ei palvele ketään ja mieluummin voi yrittää keskittyä hengittämiseen ja lihasten rentouttamiseen. Vaikka ajatusten kääntäminen tai ajattelun lopettaminen on toisinaan hyvin hankalaa, sitä voi oppia harjoittelemalla. Valaistuin tähän ajatukseen viime viikolla eräänä unettomana yönä.
  • Olen pitkään ihaillut toisten tekemiä makrameita Instagramissa ja Pinterestissa, sekä haaveillut sellaisesta omaan kotiin. Eräs päivä tajusin, että voin itse harjoitella tekemään sellaisen! Tämä kuulostaa todella vähäpätöiselle oivallukselle, mutta välillä on hyvä rikkoa mielen asettamia rajoja siitä, mitä osaa ja mihin pystyy. Uusia asioita voi oppia, kunhan niiden eteen ei tee töitä pelkästään ajatuksen tasolla.
  • Kun valmistaa kerralla suuren annoksen ruokaa, ei jokaista lounasta ja päivällistä tarvitse tehdä erikseen. Suuri kattilallinen keittoa tai vuuallinen makaroonilaatikkoa riittää usealle päivälle, ja helpottaa arkea paljon. Miten tämä itsestäänselvyys unohtuukin aina niin helposti. 
  • Aloittaminen on aina vaikeinta. Huomasin sen taas kun välttelin puolitoista viikkoa gradun viimeistelyä ja lopulta sain sen tehtyä reilussa päivässä. Olisin säästynyt paljolta stressiltä, jos vaan olisin tarttunut heti toimeen. Pitää muistaa tämä seuraavan kerran vastaavassa tilanteessa.
  • Sukkanipsut ovat yksi parhaista elämää helpottavista keksinnöistä! Enää ei tarvitse etsiä oikeita pareja pyykkilaudalta tai miettiä onko ne valkoiset nilkkasukat omat vai poikaystävän.
  • Viherkasveja ei voi olla koskaan liikaa. Kotiutin juuri uuden palmuvehkan ja seuraavaksi haluaisin etsiä söpön kilpipiilean.
neule H&M | hame second hand | laukku second hand

Ja ei, en ole sairastelun lomassa viiletellyt menemään näin vaatteissa. Kuvat on useamman viikon takaa, kun ulkona vielä tarkeni paljain säärin :D.
Post Comment
Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!